En ole koskaan haaveillut Afrikkaan matkustamisesta. Kun tilaisuus tuli yllättäen eteen, jouduin miettimään yön yli, lähdenkö. Päätin lähteä, koska arvioin matkan tekevän minusta paremman kouluttajan kansainvälisille ryhmille.
Järjestimme toukokuun lopussa pääsykokeet lähihoitajiksi haluaville Kenian Eldoretissa. Koulutukseen valittujen on määrä työllistyä Tampereen kaupungille varhaiskasvatukseen. Pääsin mukaan matkalle TAKKin sote-puolen kv-tiimin kasvatusalan kouluttajan ominaisuudessa. Matkaseuralaisina TAKKista olivat toimialajohtaja Janne Haikansalo ja tilauskoulutuksia organisoiva Peter Perttula.
Matka oli monella tapaa jännittävä. Suomen maine koulutuksen järjestäjänä ja opiskelupaikkana on Keniassa tällä hetkellä hieman kyseenalainen. Suomenkin mediassa uutisoidut rahoitussotkut sekä Laurean kenialaisopiskelijan kuolema ovat olleet Keniassa paljon esillä, mikä on vaikuttanut ihmisten suhtautumiseen sekä koulutusten hakijamääriin. Etukäteen mietitytti, mitä matkalla tulee vastaan.
Kaikki meni kuitenkin hyvin. Haastattelut sujuivat hyvällä sykkeellä ja hakijoita oli tarpeeksi. Hakijoiden lisäksi saimme kohdata koulutusyhteistyölle hallinnollisesti tärkeää väkeä sekä TAKKissa jo opiskelevien kenialaisopiskelijoiden vanhempia. Vanhempien halu kuulla lapsistaan ja heidän opinnoistaan oli valtava. Heidän ilonsa ja ylpeytensä, kun he kuulivat lastensa kouluttajalta kuulumisia, oli käsin kosketeltavaa.
Kulttuurierot haastavat, mutta johdattavat hyviin keskusteluihin
Lyhyen matkan aikana sain nähdä vilauksen siitä, millaisista taustoista kenialaiset opiskelijat meille TAKKiin tulevat. Kulttuuri, tavat, ruoka ja ilmasto olivat kaikki hyvin erilaisia, mikä toki oli jo etukäteen tiedossa. En kuitenkaan osannut kuvitellakaan, kuinka hämmästyttäväksi kaiken kokisin. Kaikkialla oli nähtävää ja ihmeteltävää. Pää pyöri kuin pöllöllä, ja silmät suurina ihmettelin tuota toista maailmaa.
Samanlaisen kulttuurishokin kokevat kenialaiset opiskelijat, kun saapuvat Suomeen. Heille kulttuurishokki vain on moninkertainen ja pidempikestoisempi. Kulttuurierot nousevat esiin koko koulutuksen ajan, etenkin meillä sosiaali- ja terveysalalla, missä työ perustuu kautta linjan ihmisten kohtaamiseen. Opetuksessa on täytynyt lähteä liikkeelle aivan ruohonjuuritasolta – on täytynyt selittää, miten asiat Suomessa tehdään ja miksi. Aina se ei ole ollut helppoa.
Opetuksessa on vaikea arvioida ja tunnistaa, milloin kulttuurieroihin täytyy sukeltaa syvemmälle. Ajattelun ja toiminnan erot ovat suuret. Esimerkiksi meillä Suomessa lasten ja ikäihmisten hoito ja huolenpito on institutionalisoitu, mikä on monissa muissa kulttuureissa outoa, jopa pöyristyttävää ja loukkaavaa.
Opetuksessa olemme päässeet hyvin syviin keskusteluihin myös tuen tarpeisiin liittyen. Käsitykset ja tieto vammaisuudesta ja kehityshäiriöistä ovat Keniassa hyvin toisenlaiset, samoin kuin suhtautuminen etenkin synnynnäiseen vammaisuuteen. Esimerkiksi minulle oli hämmästyttävää kuulla opiskelijoilta, että suhtautuminen albinismiin on Keniassa edelleen negatiivinen, ja albinismia pidetään vammana. Matkalla tämä tuli todelliseksi, kun näin albiinojen turvakodin.
Kun haastattelimme Keniassa henkilöitä, jotka haluavat opiskella lähihoitajiksi Tampereen kaupungille varhaiskasvatukseen, oli ryhmää valitessa keskiössä heidän suhtautumisensa lapsiin, kasvatukseen sekä varhaiskasvatusalan toimintatapoihin. Yhteistyö Tampereen kaupungin kanssa on ollut todella hyvää ja se tulee jatkumaan vahvana, kunhan ryhmä pääsee Tampereelle ja aloitamme opinnot.
Matka oli rikastuttava, koska pääsin tutustumaan tulevien opiskelijoideni taustaan ja heidän elämäänsä Keniassa. Nyt minun on helpompi ymmärtää heitä, ja osaan opettaa heitä paremmin. Matkalle asettamani tavoitteet toteutuivat moninkertaisesti.
Sanna Lehtisaari
Kirjoittaja on sote-alan kouluttaja, joka ei tule koskaan unohtamaan matkaansa Keniaan.
Lue lisää tilauskoulutuksista TAKKin verkkosivuilla.
