Siirry suoraan sisältöön

Hybridiosaaminen vahvistuu harjoittelun ja tuen avulla

Kouluttaja testaa päähän kiinnitettäviä älylaseja.

Kuvittele tilanne, jossa olet menossa ensimmäistä kertaa pitämään hybridiopetusta. Jos olet ehtinyt valmistautua tilanteeseen, olet todennäköisesti suunnitellut, miten toteutat opetuksen. Yhtä hyvin tilanne on voinut tulla eteen nopeasti etkä ole ehtinyt juuri valmistautua.

Muistan hyvin nämä kokemukset omilta kouluttajavuosiltani. Tunne ei todellakaan ollut miellyttävä. Suurin pelko oli siitä, toimiiko tekniikka ja saanko opetuksen vedettyä läpi niin, että kaikki pysyvät mukana. Tässä asetelmassa kouluttaja on kuin jonglööri, jolla on monta palloa ilmassa. Kun jongleerausta kokeilee ensimmäistä kertaa, harva saa pallot pysymään ilmassa yhtä aikaa.

Ihminen oppii kokeilemalla ja harjoittelemalla. Ei hybridiopetustakaan voi osata ilman näitä ja miksi pitäisikään. Hybridinä opettaminen on uusi taito, jota saa ja pitää voida harjoitella.

Itseohjautuvuuden ihannointi yhteiskunnassa on johtanut hieman valheelliseen käsitykseen siitä, että asiat syntyvät sormia napsauttamalla. Oman osaamisen kehittämiseen tulee olla aikaa ja työnantajan on luotava työntekijälle siihen mahdollisuus. Tulee olla mahdollisuuksia kokeilla ja harjoitella – epäonnistuakin, ja oppia myös siitä.

Hanke muutti kouluttajien käsityksiä hybridiopetuksesta

TAKK on ollut mukana HAVE-hankkeessa (Hybrid classrooms in Adult and VET Education, Erasmus+), jossa on kehitetty hybridiopetusta. Hankkeen aikana olemme huomanneet selvästi hybridiopetukseen liittyvän muutoksen. Aiemmin sana hybridi herätti kouluttajissa monesti negatiivisia mielipiteitä ja samanlaisia hikipisaroita otsalle kuin alussa kuvailin. Nyt asenneilmapiiri on muuttunut, ja huomaan sen selkeästi omassa työssäni digipedamentorina. Hankkeella on ollut muutoksessa iso merkitys.

Kouluttajat tarvitsevat käytännön tukea hybridiopetukseen. Valmennus ei yksin riitä, vaan tärkeää on, että kouluttajat voivat tarvittaessa pyytää jonkun mukaan esimerkiksi opetuksen alkuun. Merkityksellistä on yhdessä tekeminen, se saa aikaan yhteisöllisyyden kokemuksia. Oikea-aikainen tuki lisää turvallisuuden tunnetta, joka puolestaan mahdollistaa oppimisen.

Kun on mahdollista kokeilla ja harjoitella sallivassa ja turvallisessa ilmapiirissä, on mahdollista myös oivaltaa. Oivallukset ovat keskeinen asia siinä, kuinka hahmottaa jonkun asian osaksi omaa työtään. Mikäli kouluttaja kokee hybridiopetuksen sopivan omaan työhönsä ja opetusaiheeseensa, ja löytää oman tapansa toteuttaa sitä, se lisää minäpystyvyyden kokemuksia.

Niin kuin monessa muussakin asiassa, myös hybridiosaamisen kehittämisessä mennään pienin askelin eteenpäin. Myönteiset kokemukset lisäävät halua oppia lisää ja kehittyä. Muuttuvassa oppimisen maisemassa tarvitaan uudenlaisia taitoja sekä kykyä ajatella ja toimia joustavasti. Henkilöstöä ei tule jättää tässä asiassa oman onnensa nojaan. Näissä tilanteissa korostuu erityisesti tuen ja yhdessä tekemisen merkitys.

Virve Soininen
Kirjoittaja työskentelee TAKKissa digipedamentorina.